Stadin lohipaikat

Tämän esittelyn tarkoituksena on parantaa Helsingin edustalla aloittelevien lohenuistelijoiden luottoa tunnettuihin ja hieman tuntemattomampiin lohipaikkoihin. Alueet sijaitsevat Helsinki Trolling Contest kilpailualueella. Paikkoihin on valittu 90-luvulta tähän päivään saakka tasaisesti toimineet alueet. Mukana on yleisesti tunnetut ja hieman tuntemattomammat alueet. Itäpuolen vetoalueet ovat SLU:n jäsenille erittäin tuttuja. Matka seuran tukikohdasta lähimmille lohipaikoille on vain 6-7 merimailia. Trailerikalastajalle hyvä lähtöpaikka itäpuolelle on Vuosaaren huvivenesatama, mikä löytyy kehä III itäpäästä. Länsipuolen paikoille pääsee lyhimmillään esimerkiksi Matinkylän tai Suomenojan venerampeilta.

Paikanvalinnassa toimivaksi todettu malli on sektoriajattelu, silloin kun on tietoa tuoreista lohisaaliista. Lohet on mahdollista löytää myös ilman apuja, mutta silloin tarvitaan usein jo pidempää kokemusta ja vahvaa näkemystä. Yksinkertaistettuna sektorilla tarkoitetaan etäisyyttä ulkosaaristoon. Sektoria vastaava ajattelu Ahvenanmaalla on keskustelu syvyyskäyristä. Helsingin edustalla syvyyskäyrät eivät kulje tasaisesti rannikon suuntaisesti ja eivät siksi kerro oikeaa etäisyyttä. Tarkan GPS pisteen ilmoittamisesta on käytännössä jouduttu luopumaan, koska kyseisille pisteille saapui paikanvaraajia omimaan kaikille jaetun pisteen koko päiväksi. Tämä yhdistettynä huonoon käytökseen VHF:ssä ja haluttomuuteen jakaa mitään vinkkejä takaisin ei sovi Helsingin edustan avoimeen henkeen.

Kaksi esimerkkiä sektorin valinnasta:  Jos kuulet Hramtsowin kepiltä tulleen kaloja niin silloin sama etäisyys idän paikoilla tarkoittaa ulkomatala-makkara sektoria tai jopa lähempää. Jos lohia on taasen saatu kasuunilta eli Helsingin matalalta niin on perusteltua mennä Odaksen poijun pohjoispuolelle. Saalisilmoituksissa onkin hyvä kertoa alue tai sektori.

Ajolinjojen valinnassa suositeltu tapa on ajaa päin penkkaa ja poikkivirtauksen.  Syöttikalojen tai parhaimmassa tapauksessa lohien löydyttyä jäädään samalle alueelle kampaamaan aluetta systemaattisesti. Tämän Helsinki ralliksi kutsutun uistelutyylin tarkoitus on odotella lohen syöntihetkeä sekä löytää lohien kyseisen päivän tarkempi ottipiste alueelta.

Saatuasi kalan kisojen ulkopuolella, voit ilmoittaa VHF:ssä kanavalla F3 kanssauistelijoille saaliistasi sekä alueen tai sektorin. Ottivärit, ajosuunta, syvyydet ja muut vinkit kuunnellaan myös mieluusti. Vedenlämpöjen ja syöttikalojen liikkeet kiinnostavat myös kanssauistelijoitasi, vaikkei lohihavaintoja vielä olisikaan. VHF:ssä on tapana myös ilmoittaa saapumisesta ja poislähdöstä ihan turvallisuussyistäkin.  Ensikertalaisen on hyvä tietää, että vasemmalta tulijan kuuluu väistää ja oikealta tulevalla ei ole päälle ajo-oikeutta. Ottipaikasta ilmoittanutta ei ole myöskään kohteliasta kiilata pois ilmoittamaltaan paikalta. Avoimuudella ja yhteistyöllä kaikki saavat enemmän kalaa lohikauden aikana.

Alueet on kerätty yhteistyössä kokeneiden SLU:n jäsenien kanssa. Navionics karttapohjat ovat käytössä OPM:n luvalla.

Stadin lohipaikat – Länsi Top 10
Stadin lohipaikat – Itä Top 10

Kisakeskuksen sijainti QR-koodina (Google Maps)

Traileriparkin ja luiskan sijainti QR-koodina (Google Maps)

Kisapysäköinti autoille, ei trailereita! (Google Maps)